Thursday, July 30, 2015

Grand Canyon

 Grand Canyon on ihmeellinen. Otimme päivän aikana 160 kuvaa, tietoisina siitä, että kamera ei pysty vangitsemaan koko ihmeellisyysttä.

 Annalla ei päivä alkanut parhaiten, mutta saatuaa oltua hetken yksin, olokin tuli paremmaksi.
 Lähdimme kävelemään South Rimin reunaa, ja näimme vähän matkan päästä kielekkeen, jossa oli väkeä. Sinne!

 Lapset kiipeilivät kielekkeelle kuin gasellit, tässä Raminin selkä.

 Minulla meno oli paljon hitaampaa.
 Arash
Anna
 Lea ja Anna
 Ali ja Lea Arashin kuvaamina kielekkeellä. Alas on 1500m,
 Ramin putosi. Voi ei.

 Ramin ei pudonnutkaan. Hyvä. Tässä perheportretti.
 Kävelimme reilut 4km pitkin kanjonin reunaa. Oli kuuma, ja vettä kului.



 Pojat hölkkäsivät takaisin, me muut menimme bussilla.

 Sitten jatkoimme matkaa autolla, lounastauon jälkeen. Kuten kaikissa amerikkalaisissa nähtävyyksissä, autolla pääsee perille saakka. Punainen kuvassa on vuokra-automme.
 Anna on taas kiipeillyt.


 Jatkoimme 40km Deset View nimiseen paikkaan. Sieltä näkyi kuinka Colorado River yhä syö tasankoa.
 Arash
 Hotelliin, joka oli paikkakunnalla nimeltään Williams, matkalla olivat korkeuserot taas huimat, ja menimme mitä kauniimpien paikkojen läpi.
Illalla söimme pitsan hipsteriravintolassa, joka olisi voinut olla Tukholmassa. Ramin ja Lea

Hoover Dam + Sedona

 Olimme valmistelleet lapset siihen, että päivästä tulee raskas ja pitkäveteinen siirtymäpäivä Las Vegasista Nevadassa Williamsiin Arizonassa - hotelliin lähellä Grand Canyonia. Sen sijaan näimme upeita paikkoja täysin suunnittelematta. Hotellimme Las Vegasissa oli Lake Meadin rannalla, joka osoittautui osaksi Colorado Riveria, ja ajoimme ensin siihen liittyvän kansallispuiston läpi.
 Sitten saavuimme Hooverin patoon. Lämpötila oli reilusti yli 40 C. mutta 30-luvulla rakennettu pato ja sähkölaitos oli mittasuhteiltaan vaikuttava.





 Syvällä alhaalla ui kaloja, joiden niidenkin täytyi olla mittasuhteiltaan valtavia, koska näkyivät ylös asti.
 Matka jatkui. Kiipesimme ylös, korkeuserot ovat olleet Floridan jälkeen valtavat. Kilometri ylös, kilometri alas. Alhaalla on todella kuuma, ylhäällä on viileämpää ja vihreää.
 Kahvitauko. Matkareittimme oli lähellä historiallista Route 66-valtatietä. Tässä yksi siellä oleva saksalaiskahvila.
 Nyt olemme ylhäällä, noin 2500m korkeudella. Ennen hotelliin menoa halusimme käydä Sedonassa, jonka pitäisi olla todella kaunis paikka.
 Tie Sedonaan kiemurteli pitkin puroa, tässä tauko kun maisemat alkoivat olla liian ihmeellisiä vain ikkunan kautta tuijotettaviksi.

 Kalliomudostumat tulivat kauniimmiksi ja kauniimmiksi mitä lähemmäksi Sedonaa tulimme.

 Ja tässä on Sedona. Ehdimme sinne ennen auringonlaskua. Ajomatkaa päivässä oli kaikkiaan 450 km, ja päivässä oli useita taukoja koska paikat olivat niin upeita.

Lea, Ramin, Arash

Monday, July 27, 2015

Las Vegas

 Taas pitkä matkapäivä Palm Beachista ensin autolla Miamiin, ja Miamista lento Las Vegasiin. Tässä lentokenttäjunassa Miamissa.

 Las Vegasin lentokenttäjuna.
 Majapaikka Las Vegasissa on sama kuin viime kesänä, Aston Montelago Village Resort, täysin keinotekoinen Firenzen kopio keinokastellun vihreyden keskellä. Näkymä on hotellihuoneiston parvekkeelta.

 Ramin nauttii auringosta parvekkeella.
 Anna.
 Ramin saa pusun äidiltä.
 Arash pyyhkii ruokapöytää.

 Matkan varrella on kaikkialla hyvin hoidettuja istutuksia. Jokaisella kasvilla on oma kastelupiste maahan kaivettuna.

 Arash ja Ali menossa vaateostoksille.
 Raminilla on ylimääräistä energiaa, vaikka on 39 C lämmintä, ja sää muistuttaa hiustenkuivaajaa.

 Ostoksilla.
 Arash ja Lea.
 Hotellin uima-altaan vesi ei ole lämmitettyä, se on viilennettyä.
 Pojat treenaavat hotellissa
 Granaattiomena
Taateleita hotellin uima-allasalueella

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...