Thursday, July 30, 2015

Hoover Dam + Sedona

 Olimme valmistelleet lapset siihen, että päivästä tulee raskas ja pitkäveteinen siirtymäpäivä Las Vegasista Nevadassa Williamsiin Arizonassa - hotelliin lähellä Grand Canyonia. Sen sijaan näimme upeita paikkoja täysin suunnittelematta. Hotellimme Las Vegasissa oli Lake Meadin rannalla, joka osoittautui osaksi Colorado Riveria, ja ajoimme ensin siihen liittyvän kansallispuiston läpi.
 Sitten saavuimme Hooverin patoon. Lämpötila oli reilusti yli 40 C. mutta 30-luvulla rakennettu pato ja sähkölaitos oli mittasuhteiltaan vaikuttava.





 Syvällä alhaalla ui kaloja, joiden niidenkin täytyi olla mittasuhteiltaan valtavia, koska näkyivät ylös asti.
 Matka jatkui. Kiipesimme ylös, korkeuserot ovat olleet Floridan jälkeen valtavat. Kilometri ylös, kilometri alas. Alhaalla on todella kuuma, ylhäällä on viileämpää ja vihreää.
 Kahvitauko. Matkareittimme oli lähellä historiallista Route 66-valtatietä. Tässä yksi siellä oleva saksalaiskahvila.
 Nyt olemme ylhäällä, noin 2500m korkeudella. Ennen hotelliin menoa halusimme käydä Sedonassa, jonka pitäisi olla todella kaunis paikka.
 Tie Sedonaan kiemurteli pitkin puroa, tässä tauko kun maisemat alkoivat olla liian ihmeellisiä vain ikkunan kautta tuijotettaviksi.

 Kalliomudostumat tulivat kauniimmiksi ja kauniimmiksi mitä lähemmäksi Sedonaa tulimme.

 Ja tässä on Sedona. Ehdimme sinne ennen auringonlaskua. Ajomatkaa päivässä oli kaikkiaan 450 km, ja päivässä oli useita taukoja koska paikat olivat niin upeita.

Lea, Ramin, Arash

No comments:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...